#34 Ensimmäiset kanini

Sain ensimmäiset kanini vissiinkin vuonna 2005. Haimme silloin n. vuoden ikäiset risteytys siskokset tallikaneiksi. Ne olivat todella arkoja eivätkä olleet pahemmin tottuneet käsittelyyn. Vaalea oli Enkeli (tutummin Ellu) ja ruskea oli Lellu.

Alku oli vähän hankalaa. Minä en osannut käsitellä kaneja eivätkä ne olleet tottuneet ihmisiin. Pikku hiljaa ne kuitenkin alkoivat rentoutua ja sietää käsittelyä. Kesällä ne pääsivät päivittäin ulos niille rakennettuun häkkiin ja talvella annoin niiden juoksennella tallissa vapaana. Välillä otin ne vierastupaamme, jossa ne tykkäsivät olla kanssani isossa sängyssä. Saivat vapaasti touhuta ja loikoilla.

Enkeli oli sisaruksista se touhukkaampi ja välillä jopa puri ihmistä. Lellu taas oli todella lunki tapaus, joka vain nautti elämästä. Se ei ihmeitä stressannut ja yleensä vain katseli vierestä Enkelin "sekoiluja". Enkeli oli myös kova karkailemaan ja tämä päätyi sen kohtaloksi. Se oli päässyt karsinan oven raosta karkuun ja mennyt liiterin puolelle, mistä kissa oli sen napannut (silloin meidän pihalla pyöri paljon naapurin kulkukissoja).

Lellua ei pahemmin Enkelin lähtö haitannut, päinvastoin. Se oikein nautti saadessaan olla rauhassa ja nautti elämästä vielä enemmän. Se sai syödä kaikki herkut itse (ja herkkuja se saikin paljon) ja sai loikoilla ulkonakin ihan rauhassa.
Yksi kevät keksin ostaa sille valjaat.
Äiti ei oikein tykännyt ajatuksesta, ajatteli sen saavan sydänkohtauksen. Aloitin kokeilemalla niitä ensin tallissa ja sitten jossain vaiheessa mentiin ulos. Lellua ei valjaat haitannut missään vaiheessa. Se oli kuin niitä ei olisikaan. Ulkona tutkaili kiinnostuneena kaikkea eikä saanut ikinä mitään paniikkikohtauksia.

Tässä välissä itse muutin pois kotoa. Kävin kuitenkin viikottain, mutta lähinnä vanhemmat ja sisarukset hoitivat Lellua.


2012 loppuvuodesta se meni yhtäkkiä huonoksi. Yhtenä päivänä sille ei maistunut ruoka enää kunnolla ja sen mitä se söi tuli heti ripulina ulos. Illalla sen takapää ei toiminut enää kunnolla ja seuraavana aamuna se olikin jo nukkunut pois. Kaikki tapahtui kovin äkkiä, mutta ainakaan se ei kerennyt kauheasti kärsiä.





8 vuotta se eli ja ilmeisesti ihan mukavasti. Sen menehtyminen loi tyhjän paikan kotiin. Vaikka silloin päätinkin hankkivani lisää kaneja, ei kumpikaan nykyisistä ole ollut yhtä täydellinen minulle.




3 kommenttia:

  1. Ihana lukea näitä tekstejä missä henkilöt kertovat niiden aikaisemmista lemmikeistä ja muistoja niiden kanssa. Se vaan pistää omatkin muistot mieleen kanieni kanssa. Todella ihania varmasti Lellu ja Enkeli olivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Valokuvista ja muistoista tämäkin postaus sai alkunsa.

      Poista

Kiitos kommentoinnistasi! Pyrin vastaamaan siihen mahdollisimman nopeasti!